Olympiavalmentajaseminaari 16.-17.1. Helsinki

Minulla oli kunnia tulla kutsutuksi tähän Olympiakomitean järjestämään seminaariin, saada vaikutteita ja ideoita heiltä. Kuinka nöyriä, arvostavia, mutta silti tarkkoja tietäjiä huippuvalmentajat ovatkaan.

                                                                                   Sirkka Kaipio

Luentotilaisuus aloitettiin liki 140-päisen valmentajakaartin kilpaillessa ensin pareittain kivi-sakset-paperi -leikkiä hävinneiden siirtyessä aina vastaavien voittajien kannustustiimeihin. Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen selvisi mukaan finaaliin. Jännittävien hetkien jälkeen hän joutui tunnustamaan tappionsa. Ette usko minkälainen riemukas meteli salissa olikaan kaikkien osallistuessa palkeet puhaltaen kannustukseen. Toisessa kuvassa siten Satu, sijoittuminen kunniakkaasti toiseksi ja kirjapalkinto kotiinviemisinä.

Seminaarin avasi Serial Winners -tutkimus kansainvälisistä huippuvalmentajista, jossa loistava lennoitsija Dr Sergio Lara-Bercial avasi huippuvalmentajan ominaisuuksia. Yhdyn täydellisesti Theodore Rooseveltin sanoihin "Nobody cares how much you know, until they know how much you care".
Ensimmäisen luennon päätyttyä oli selvää ettei yhdenlaista kuvaa voittavasta valmentajasta ole. Hän voi olla kuten Indiana Jones, aina sapeli esillä valmiina taisteluun, tai ajatteleva ja pohdiskeleva Gandhi. Yhtä kaikki hyvän valmentajan tunnusmerkit ovat paneutuminen, tieto, taito, empatia ja ihmisymmärrys. Hyvä valmentaja osaa myös hoitaa itseään. Löysin sisäisen Gandhini ja luennolta saaduin opein olen myös oivaltanut kuinka tärkeää hektisessä työssä on osata olla välillä myös Homer Simpson.

Seuraavaksi kuulimme johtavaa unitutkijaa, Henri Tuomilehtoa. Luennolla valkeni kuinka tärkeää uni on palautumisessa. Hienot tutkimukset syvensivät edelleen tietoja sekä myös herättivät mielessä monia asioita nykypäivän urheilijan ja koululaisen elämää ajatellessa. Niistä oli todella mielenkiintoista käydä ryhmäkeskusteluja. Minulle kyllä selvisi että taitoluistelijat todella harvoin pääsevät nauttimaan päivistä, jotka yltäisivät lähellekään optimaalista urheilijan päivää. Kateellisena kuuntelin monen muun lajin optimeja päivän suunnittelussa.

Perehdyimme myös näön, ei siis ulkonäön, merkitykseen urheilussa kun Timo Koljonen vei meidät silmien toiminnan ihmeelliseen maailmaan. Yksiselitteisesti selvisi nykyisten älylaitteiden haittavaikutukset näköön. Sitä kautta silmän toiminnan muuttumiseen, tasapainoon ja niihin tärkeisiin asioihin joita myös urheillessa tarvitaan. Selvisipä kumpi minulla on johtava silmä, näin vanhaksi olin päässyt ilman sitä tietoa. Mutta äärimmäisen tärkeää on urheilijan tarkistuttaa näkönsä ja huolehtia silmien kunnosta.

Nautin Vuoden Valmentajan, hiihtovalmentaja Olli Ohtosen kuvauksesta case Iivosta, eli Iivo Niskasen matkasta olympiavoittajaksi. Oli upeaa kuulla työstä ja haasteista, joita he tiiminä kohtasivat valmistautessaan olympialaisiin. Hyvin vaikuttavaa myös siksi, että olin PyeongChangin kisakatsomossa todistamassa suuruuden hetkeä, olympiavoittoa. Oli helpottavaa kuulla, että valmennuksessa voi tehdä virheitä, mutta niistä opitaan. Pitää olla valmis tekemään muutoksia mikäli tilanne niin vaatii.

Iltajuhlassa nostettiin Valmentajien Kunniagalleriaan edesmenneitä valmentajasuuruuksia: Ivar Wilskman, Verner Järvinen, Hugo Lahtinen, Robert Oksa ja Kaarina Kari. Elossa olevista palkituista oli liikuttavaa nähdä ja kuulla Kalevi Tuomista ja liki 90-vuotiasta Rolf Haikkolaa. Seppo Nuuttila ei ollut päässyt paikalle terveydentilansa  vuoksi. Yhtälailla olivat vaikuttavia puheenvuorot valmennettavilta, Lasse Viren etunenässä. Kallu Tuomisen terveiset olivat tiukkaakin tiukemmat meille nykyvalmentajille: "Se on raaka työ, ei kannata hempeillä". No, ajat ovat nyt toiset.

Iltajuhlassa kävimme mielenkiintoisia keskusteluja. Salibandyn MM-kultalmitalivalmentaja Petteri Nykky kertoi joukkueen koostamisesta ja valmistautumisesta. Erinomaisen mielenkiintoisia asioita selvisi myös esimerkiksi seiväshypystä kuten se, että urheilija yrittäessään ennätyskorkeuttaan ottaa ensimmäistä kertaa kovemman seipään käteensä. Tämä ilman siis että harjoituksissa olisi käytetty samaa seivästä. Meillä se tarkoittaisi siis, että kun aloitat vaikkapa neloishypyn, pistät uudet luistimet jalkaan. Huh huh!

Seuravan päivän anti oli mainio. Kuulimme naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Marianne Miettisen esityksen suunnitelmallisuudesta, tavoitteista ja niihin pääsemisestä. Saimme kuulla siitä palosta, joka täytyy valmennuksessa ja yhteistyössä olla joka taholla mikäli tavoitteisiin halutaan päästä.

Filosofi Esa Saarisen luento ajattelun taitojen kehittämisestä päätti hienon ja antoisan tapahtuman. Välillä nauratti ja sitten itketti. Tunteet nousivat pintaan häntä kuunnellessa. Miten hienoa havainnointia urheilusta, sen tarpeista ja valmennuksesta. Kuinka tärkeää olisikaan osata havainnoida valmennettavan ajatuksia, kuinka merkittävä osa se on teknisen prosessin lisäksi. Hän osoitti myös olevansa aikamoinen urheilutietäjä. 

Kotiin viemisinä oli valtava ajatusten tulva, suoranainen aivomyrsky. Sen verran intensiivistä kuuntelu oli että yllätyksekseni myös lihakset kipeytyivät. Kaikki tämä osoituksena siitä, kuinka valtavan mielenkiintoista oli kunnella luennoitsijoita. Kroppa kipeänä vaikka kaksi päivää tuli istuttua. Mieli on sitäkin virkeämpänä pohtimaan jälleen valmennuksen saloja.